11.06.2021

Parceron kasvu toi kertarysäyksellä seitsemän uutta työntekijää

Parcero

Parceron kevät 2021 kului villeissä merkeissä, sillä palkkasimme seitsemän uutta työntekijää sekä luoviin että digimainontaan. Joukkoon kuuluu myös tuttu tyyppi, joka palasi parceroksi kansainvälisestä huipputoimistosta. Tutustu tästä Robert Lindelliin, Anna-Mari Taipalukseen, Heikki Kärkkäiseen, Anna Urbaniin, Aino Yliseen, Andreas Anderssoniin ja Juuli Rantalaan.

Robert Lindell

Olen Robert Lindell eli en ihan 100 % uusi tyyppi. Aloitin Parcerolla vuonna 2014 strategina ja luovana suunnittelijana. Roolini kasvoi lopulta luovaksi johtajaksi sekä yhdeksi omistajista. Olin tässä välissä kuitenkin kansainvälisessä Jung Von Matt -mainostoimistossa luomassa globaaleja 360-kampanjoita muun muassa Huaweille ja BMW:lle. Ainutlaatuinen kulttuuri kiskoi minut kuitenkin takaisin Parceron listoille – etänä kuitenkin, sillä asun nykyään Kroatiassa.

Tunnustan olevani hieman työnarkomaani mutta viime vuodet olen halunnut löytää balanssin työn ja muun elämän välille. Parcerolla on huikea potentiaali, jonka uskon johtavan yhdeksi Suomen parhaista toimistoista.

Anna-Mari Taipalus

Olen Anna-Mari Taipalus, tuttavallisemmin Annu – monimediatoimittaja, copywriter ja luova tuottaja. Vuosikymmenten ajan olen palvellut laidasta laitaan niin B2B- kuin B2C-asiakkaita. Rakastan suuria tunteita ja teksteilläni osaan laittaa ihmiset itkemään tai nauramaan. Minun kynästäni syntyy juuri ne tunteelliset tarinat sekä asiatekstit ja konseptit.

Minulla on asiakas aina lähellä sydäntä. Haluankin meidän kehittyvän yhdessä eteenpäin ja voittavan tuhottomasti mainospokaaleita.

Heikki Kärkkäinen

Olen Heikki Kärkkäinen. Ennen Parcerolle tuloa olen viimeiset nelisentoista vuotta aloittanut puhelut sanoilla “Kärkkäisen Heikki Rockysta moi.” Ennen Rockya olin suunnittelija SEK & Greyn Nokia-tiimissä. Rockyssa taas työskentelin sekä suunnittelijana että toimitusjohtajana. Juuri ennen Parcerolle tuloa olin vielä vuoden Interimin markkinointijohtajana Ifolorilla. Täällä Parcerolla taas pääsen hyödyntämään kaikkia osaamisalueitani luovan strategin roolissa.

Anna Urban

Olen Anna Urban (jep, Urban on ihan oikea nimi) ja alkujaan Puolan Varsovasta. Minulla on maisterin paperit suomen kielestä ja markkinoinnin lisäksi kokemusta monesta aika random työstä: olen ollut baarimikko, tarjoilija, kakkujen koristelija, asiakaspalvelija… ja lista jatkuu.

Markkinoinnin alalla olen ollut kolme vuotta ja aloitin nyt työni Parceron uutena graafisena suunnittelijana. En välttämättä suurenna logoja riemusta kiljuen, mutta teen sen, jos pyydät oikein nätisti. Fun fact: viime marraskuussa kansalaisuuteni muuttui ulkomaalaisesta ihan täysmittaiseksi suomalaiseksi.

Aino Ylinen

Olen Ylisen Aino ja syntyjäni Punkalaitumelta. “Laitumen likasta” “Turun flikaksi” on siis tultu. Ponnahdin Turun Taideakatemiasta mainosalalle lähes vuosikymmen sitten ja olen päässyt sittemmin tekemään mainontaa ja markkinointia kaikenlaisille asiakkaille ja kaikkiin kanaviin. Erityisen paljon tykkään brändistrategioiden pureksimisesta, konseptisuunnittelusta ja tietysti ihan raa’asta kirjoitustyöstä – varsinkin käsikirjoittamisesta.

Andreas Andersson

Olen Andreas Andersson eli Parceron digitaalisen markkinoinnin uusi vahvistus. Erityisalaani ovat Facebook-mainonta sekä verkkokauppa yhdistettynä digimarkkinointiin. Olenkin tehnyt töitä esimerkiksi verkkokaupan johtajana, maajohtajana ja SEO-asiantuntijana. Yrittäjä- ja growth hacking -henkisenä tyyppinä olen rakentanut omia menestyviä verkkokauppayrityksiä ja myynyt ne sitten eteenpäin.

Äidinkieleni on ruotsi ja minulla on eniten kokemusta juuri Suomen ja Ruotsin markkinoista. Olen kuitenkin saanut tehdä onnistuneita myyntikampanjoita myös muualla Euroopassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Japanissa. Jos siis tahdot myyntiä ulkomaille, I’m your guy!

Juuli Rantala

Olen Juuli Rantala eli Suomen kauneimman kesäkaupungin – Ikaalisten – lahja Parceron projektinhallinnan tiimiin. Minun erikoisalaani on pitää projektin lyhyetkin langat käsissä ja varmistaa kaikille mahdollisimman sujuva työskentely projektien parissa. Osaan heittäytyä tilanteen mukaan, josta kertookin myös CV-merkintäni Ti-Ti Nallena!

Hyppäsin mukaan Parceron remmiin jo vuonna 2020 keväällä projektipäällikkö-traineena. Puolen vuoden jälkeen palasin hetkeksi koulun penkille lopputyön pariin, jossa kehitin kansainvälisesti kasvavan brändin somen huippukuntoon.

Oletko valmis luomaan tunteita ja tuloksia parceroiden kanssa?

Parceron uudet ja vanhat tyypit ovat nyt entistä kovemmassa terässä ja valmiina luomaan tunteikkaita tuloksia meidän mahtaville asiakkaillemme. Kutsu Parcero paikalle tästä, niin isketään ykkönen silmään myös teidän markkinoinnissa.

TEHDÄÄNKÖ YHDESSÄ TÖITÄ?