Blogi

Hanke Suomen puolesta – Miten luoda voittava strategia kriisin keskellä?

By 12.5.202027 toukokuun, 2020No Comments

Elämme poikkeuksellisia aikoja, ystävä hyvä. Reagointi vallitsevaan kriisiin ja valmistautuminen sen jälkeen koittavaan maailmaan tuleekin määrittämään niin brändien ja yritysten kuin koko Suomenkin tulevaisuuden.

Me Parcerolla haluamme ojentaa auttavan kätemme ja rohkaista kotimaisia markkinointipäättäjiä oikeanlaisiin päätöksiin tämän kriisin keskellä. Kotimaamme talouden puolesta tarjoammekin nyt veloituksetta muun muassa strategiaworkshopeja.

Onni suosii rohkeaa

Suomi on koronan myötä joutunut keskelle nykyhistoriamme uhkaavinta kriisiä. Edessämme saattaa odottaa jopa lama, jonka luonne on UPM:n toimitusjohtajan Jussi Pesosen mukaan vakava (A-studio, 27.4.2020). Tämän hetken taloudellista tilannetta kuvaa kenties parhaiten IMF:n ennusteet, joiden mukaan koronakriisi voi vaikuttaa negatiivisesti jopa kolme prosenttia vuoden 2020 aikana. Lukema kuulostaa erityisen pahalta verrattaessa vuoden 2008 finanssikriisiin, jonka myötä globaali talous supistui “vain” 0,1 %.

Hyvinvointiyhteiskuntamme perusteet ovat talouden kriisin vuoksi uhattuina. Pelkoon ja lamaantumiseen ei kuitenkaan ole varaa, vaan nyt on aika kulkea yhdessä rohkeasti eteenpäin. Nyt jos koskaan meidän on toimittava järkevästi ja ohjattava resurssit sinne, missä ne tuottavat parhaan lopputuloksen. Jonakin päivänä kriisi on kukistettu, ja meidän on oltava valmiita tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin heti parempien aikojen koittaessa.

Onni suosii ahkeraa

Maailmalla vallitseva disruptio muuttaa markkinarakenteita ja luo samalla tilan uusille mahdollisuuksille. Tutkimusten mukaan taantuman jälkeen pärjäävätkin erityisesti sellaiset yritykset, jotka osaavat parhaiten tasapainotella kustannusten leikkaamisen ja huomiseen investoimisen välillä.

Todennäköisyyksiltään paras strategia pitää sisällään niin puolustavia kuin hyökkääviä toimenpiteitä, joita voivat olla vaikkapa panostukset tuotekehitykseen ja markkinointiin. Oikean strategian löytäminen ja johtaminen ei toki ole helppoa, mutta ahkeralla työnteolla se on löydettävissä.

Markkinoija, aktivoi brändisi!

Parceron liiketoiminta nojautuu tulevaisuuteen orientoituvaan ajatteluun, minkä vuoksi uskomme huomisen olevan aina eilistä parempi. Kriisin keskellä brändien tuleekin aktivoida niiden syvin olemus ja arvomaailma, mikäli se vain on mahdollista.

Omat arvomme – rohkeus, rehellisyys, empaattisuus ja jatkuva kehittyminen – ovat tämän kriisin keskellä löytäneet aivan uusia merkityksiä. Rohkeuden ansiosta olemme työskennelleet päättäväisesti tiukoissakin tilanteissa ja rehellisyyden vuoksi myöntäneet tosiasiat ja toimineet rationaalisesti rohkeudestamme huolimatta. Empaattisuus taas on rakentanut yhteisöllisyyttämme, ja jatkuva kehittyminen on ajanut meidät pohtimaan uusia ratkaisuja auttaaksemme kumppaneitamme muuttuvassa maailmassa.

Parceron visio on olla strateginen markkinointikumppani, kansainvälinen Suomen kilpailukyvyn edistäjä ja himottu työpaikka, joka kasvaa yhdessä sidosryhmien kanssa ja tarjoaa asiakkailleen laajan valikoiman vaikuttavia palveluja. Missiomme on edistää Suomen kilpailukykyä luomalla asiakkaillemme mitattavaa kasvua ja helpottamalla heidän arkeaan. Työntekijöillemme tarjoamme vakaan, reilun ja inhimillisen työympäristön sekä mahdollisuuden kasvaa tulevaisuuden tähdiksi.

Nyt on meidän aikamme viedä Parceron visio sanoista tekoihin. Tämä hanke tukeutuu juuri meidän tärkeimpiin arvoihimme ja aktivoi näin oman brändimme syvimmän olemuksen.

Yhdessä kohti odottamatonta huomista

Suomi on hemmetin hyvä maa ja paras paikka juuri meille suomalaisille. Ahkeroimme Parcerolla Suomen puolesta auttamalla niin kumppaneitamme kuin suomalaisia myynti- ja markkinapäättäjiä sekä liikkeenjohtoa tekemään strategisesti oikeita päätöksiä kriittisessä tilanteessa.

Uskomme vakaasti tämän kriisin olevan kotimaallemme myös mahdollisuus näyttää, miten järjestelmämme tukee ihmisiä ja pärjää taloudellisesti läpi kriittisten tilanteiden. Eiköhän siis kääritä yhdessä hihat kainaloihin asti ja auteta niin Suomea kuin muutakin maailmaa nousemaan yhdessä kohti menestystä!

Tarjoamme jo nyt kaikille nykyisille kumppaneillemme strategiaworkshopin veloituksetta, mutta haluamme ojentaa kätemme vielä laajemmalle yleisölle. Siksi tarjoammekin ilmaisia workshopeja, resurssiemme puitteissa, myös muille kotimaan vientiä tekeville yrityksille sekä kiinnostuneille ja kiinnostaville markkinoijille, jotka eivät ole nykyisten kumppaniemme suoria kilpailijoita.

Luonteeltaan workshop on keskusteleva, ja sen pohjamateriaalina toimivat Parceron valikoimat tutkimukset ja näkemykset kriisistä selviämiseen, sen jälkihoitoon ja uusiin ketteriin käytänteisiin. Järjestämme workshopin terveys edellä etänä ja kutsumme mukaan asiakkaan toiveiden mukaisesti myös kolmansia osapuolia, kuten muiden kumppaniemme markkinointijohtajia ja asiantuntijoita.

Workshopin vaihtoehtoiset teemat:

  • Kriisin eri aikahorisontit: Miten voin voittaa nyt, kun valmistelen samalla keskipitkän aikavälin tavoitteita? Miten tämä kaikki muutetaan vielä pitkän aikavälin kasvuksi jatkuvasti muuttuvina aikoina?
  • Ketteryyttä markkinointistrategiaan: Miten olemme jatkossa valmiita odottamattomiin muutoksiin ja toimimaan taantuman aikana kustannustehokkaasti?
  • Voittava liikkeenjohdon strategia: Mikä on pidemmällä aikavälillä ja todennäköisyyksien valossa paras liikkeenjohdon strategia taloudellisesta taantumasta tai lamasta selviämiseen?
  • Kulutuskäyttäytymisen muutos: Miltä uusi todellisuus näyttää? Mitkä ovat sen vaikutukset kulutuskäyttäytymiseen ja tuoteportfolioon?

Oletko valmis turvaamaan liiketoimintasi ja siinä samalla Suomen tulevaisuuden? Ota yhteyttä Heikkiin.

Heikki Kyllönen
Co-founder, Vice President
Parcero

Tilaa kasvumarkkinoinnin vinkit suoraan sähköpostiisi!

Liity Parceron ystäväksi ja vastaanota arvokasta tietoa sisältömarkkinoinnin ja digitaalisen kasvumarkkinoinnin saralla. 

Kiitos liittymisestäsi! Saat meiltä sähköpostia tuota pikaa.