Asiakas
Oy Lunden Ab
Palvelut
Konsepti- ja kampanjasuunnittelu, sisällöntuotanto, mainonta
Kanavat
Sosiaalinen media
Auran Sinappi – Makujen maakuntamatka
Pitkäaikainen asiakkaamme Oy Lunden Ab Jalostaja etsi Auran Sinapille kesäkampanjaa, joka kertoisi brändin vahvuuksista yksiselitteisesti. Kesäsesongin aikana kampanjan tulisi herättää sinappisodan veteraanit keskusteluun Auran Sinapin some-kanavissa.
Lähtökohtana kampanjan luovalle suunnitelmalle toimivat asiakkaamme brändilupaukset: Auran Sinappi tekee maultaan korkeatasoisia tuotteita, edistää sukupolvelta toiselle kulkevaa taitoa ja vaalii perinteisiä valmistustapoja.
Kampanjan alustavassa konseptoinnissa tartuimme kiinni perinteikkyyteen. Auran Sinapin juuret ulottuvat yli 65 vuoden taa, ja sen tuotteita nautitaan ympäri Suomen – kuinka monessa sopassa, uunivuoassa ja grillissä Auran Sinappi onkaan historiansa aikana käynyt!
Syntyi ajatus makujen maakuntamatkasta.

Luovasta suunnittelusta jalkautukseen
Valitsimme viisi maakuntaa ja perinnereseptiä, jotka tuunasimme rohkeasti Auran Sinapin tuotteilla. Muokkasimme kampanjan selkeän “Turussa valmistettu, kaikkialla nautittu” -sloganin vastaamaan kulloinkin kyseessä olevaa maakuntaa.
Sisältöjen tekstit valjastimme herättämään keskustelua; kenelläpä ei olisi mielipidettä savolaisista, hämäläisistä tai siitä, voiko Auran Sinapilla tuunattua porilaista kutsua porilaiseksi. Tässä kampanjassa annoimme suomalaisille mahdollisuuden kertoa omia näkemyksiään ja kokemuksiaan niin sinapista kuin muista suomalaisistakin.

Tuhansia kommentteja ja yli 11 000 tykkäystä
Kampanjan vastaanotto ja tulokset
Rakensimme makujen maakuntamatkan herättämään keskustelua Auran Sinapin ja perinteitä arvostavan kuluttajan välille. Kampanjaan sulatetut odotukset olivat luonnollisesti korkealla, mutta lopputulos hämmästytti myös tiimimme optimistisimmat persoonat.
Tavoitimme kampanjalla kuluttajan saumattoman huomion. Auran Sinapin some-kanaviin tipahti kesän aikana satoja kommentteja ja lähes 10 000 tykkäystä.
Suomalainen sinappifani halusi äänensä kuuluviin, ja tämä kampanja antoi äänelle kanavan. Makujen maakunta -kampanjaa jatkettiin uudelleen keväällä 2020, jolloin mielenkiinto sisältöjä kohtaan kasvoi entisestään. Tässä kevätkampanjassa kokosimme sosiaalisen median sinapinystävät yhteen Maakuntaraadiksi, jolle esitimme kiperiä kysymyksiä valikoitujen maakuntien perinneruoista. Kampanjan sisältöihin tuli herkullisen paljon ehdotuksia erilaisista perinneruoista. Julkaisuista tykkättiin yli 11 000 kertaa, ja kommentteja sateli yli 3 000. Lisäksi julkaisuja jaettiin lähes 170 kertaa.
Maakuntaraadin ehdottamista perinneruoista löysimme selvät voittajat aina Pohjois-Pohjanmaan kalasopasta Uudenmaan paistettuihin silakoihin.