25.02.2019

Emilia on markkinoinnin tehopakkaus ja projektipäällikkö

Parcero

Emilia Stenholm on Parceron projektipäällikkö ja asiakasvastaava. Alunperin hän on kotoisin Hyvinkäältä, josta tulevat kaikki parhaat asiat, kuten Raptori. (Jos jonnet ei muista, niin voi googlata.) Jos Emilia olisi Disney-prinsessa, hän olisi Prinsessa Ruusunen, koska nukkuminen on hänestä ihanaa. Emilian mukaan luovuus kukoistaa hyvin levänneenä.

Mitä olet opiskellut, ja miten päädyit alalle ja Parcerolle?

Koulutustaustaltani olen markkinoinnin tradenomi ja Kauppatieteiden maisteri. Opiskelin lukiossa taideluokalla. Kaupallisuus ja luovuus on erittäin toimiva kombo markkinointialalla.

Päädyin alalle sattumalta vuonna 2009. Etsin työharjoittelupaikkaa palattuani Espanjasta opiskelijavaihdosta keskellä kesää. Kaikkiin kunniallisiin työpaikkoihin hakuajat olivat umpeutuneet jo aikoja sitten, mutta mainostoimistoissa edullista työvoimaa etsittiin edelleen. Asuin tuolloin Helsingissä Lapinlahdenkadulla. Kulman takana sijaitsi Freda ja nykyinen TBWA\Helsinki joten päätin hakea sinne projektipäällikköharjoittelijaksi. Ajattelin, että saan nukkua aamuisin pidempään, jos harjoittelupaikka on lähellä. Sain paikan, joten syksyn harjoittelu ja hieman pidemmät aamu-unet olivat turvattuja.

Matkani Parcerolle on alkanut oikeastaan jo kymmenen vuotta sitten, sillä tutustuin Parceron nykyiseen toimitusjohtajaan, Antti Jokelaan, TBWA:n legendaarisissa 7. kerroksen bileissä samana syksynä kun aloitin harjoittelun TBWA:lla. Vuosien varrella seurasin Parceron kasvua ja kehitystä lähinnä sosiaalisen median välityksellä. Viime vuoden lopulla Parcero oli valmis minulle ja minä Parcerolle, ja sain kunnian liittyä tähän huippujengiin.

Äitiys on kertomasi mukaan ollut elämäsi opettavaisin kokemus. Miten se on muuttanut sinua, ja oletko ns. uraäiti?

Äitiys on tosiaan ollut elämäni opettavaisin matka. Tyttären saapuminen maailmaan kirkasti omat arvot ja laittoi asiat perspektiiviin. Sanotaan, että äidit ovat työelämän tehopakkauksia. Se on totta, että äidit ovat tehokkaita, nykyisin saan enemmän aikaiseksi lyhyemmässä ajassa. Kenties myös kokemus on tuonut varmuutta. Sana uraäiti on oikeastaan melko typerä. Elämässä on paljon muitakin rooleja ja tasoja.

Kotona siis olet äiti, mutta mitä sinä Parcerolla teet, ja mikä täällä on parasta?

Työskentelen Parcerolla projektipäällikkönä ja asiakasvastaavana. Työtehtäviini kuuluu tiimin johtaminen ja kaaoksen hallitseminen. Kuten copywriterimme Antti Sevänen sanoo: ”Projektipäälliköt pilaa aina kaiken hauskuuden.” Se on totta. Asiakasvastaavan roolissa taas pidän huolta asiakkaistamme ja pyrin siihen, että ainakin heillä on hauskaa.

Parasta Parcerossa on ihmiset, arvomaailma ja monipuoliset asiakkuudet. Täällä on rento, mutta asiantunteva meininki. Ihmiset tekevät töitä intohimolla, mutta muistavat myös muun elämän tärkeyden. Myös alalle tyypillinen egoilu puuttuu. Kaikkien mielipiteitä kuunnellaan asemasta riippumatta. Monipuoliset asiakkuudet takaavat sen, että mieli pysyy virkeänä ja joka päivä oppii jotain uutta.

Onko jokin asia, jota monet eivät sinusta tiedä, mutta jonka haluaisit heidän tietävän?

Vaikka olen asunut koko elämäni kaupungissa, voisin muuttaa koko kesäksi mökille. Rakastan luontoa, pihahommia ja sitä, kun saan juoda aamukahvin laiturilla keltaiset kumisaappaat jalassa.

Ja lopuksi, mikä on elämän tarkoitus?

Elämän tarkoitus on elää täysillä ja nauttia pienistä hetkistä. Onni asuu arjessa. Myös siinä, että saa tehdä työtä, josta pitää. Sitäpaitsi parhaimmillaan markkinoinnin avulla voidaan muuttaa yhteiskuntaa ja asenteita — tai vaikka koko maailmaa. Siinä on elämän tarkoitusta kerrakseen.

Työkaveriksi Parcerolle?