28.08.2019

Evan kasvutarina: harjoittelusta projektipäälliköksi vuodessa

Parcero

Eva Persson asteli alun perin Parceron Content Strategy Traineeksi keväällä 2018. Harjoittelijan saappaat eivät kuitenkaan ehtineet kauaa hiertää hänen jaloissaan, sillä jo elokuussa Eva napattiin Parceron ensimmäiseksi projektikoordinaattoriksi. Vain yhden vuoden aikana tämä Åbo Akademissa opiskeleva tehopakkaus on kehittynyt niin kovalla tarmolla, että jo tänä päivänä Eva kantaa päässään yhtä Parceron kolmesta projektipäällikön kruunusta.

Moi Eva! Kertoisitko vähän, kuinka päädyit Parceron projektipäälliköksi?

Matkani toimiston uumeniin alkoi oikeastaan Facebookista, josta bongasin Parceron harkkapaikkojen mainoksen. Tämän houkuttelemana päädyin hakemaan Content Strategy Traineen paikkaa, johon minut onnekseni myös valittiin.

Tiesin kuitenkin jo haastatteluni jälkeen, että tähän toimistoon haluaisin jäädä. Hurmaannuin nimittäin välittömästi Parceron leppoisaan ilmapiiriin ja toimistokoiriin, jotka vipelsivät tuolloin ympäri toimistoa. Kehitykseni Parcerolla ei jäänyt vain lyhyehköön harjoitteluun, sillä kesällä Antti ilmoitti, että uudelle projarille saattaisi pian olla tarvetta. Hain tuota paikkaa ja elokuussa 2018 minusta tuli toimistomme ensimmäinen projektikoordinaattori.

Olin ehtinyt keskittyä itseni sekä yhteisten toimintamalliemme ja työtapojemme kehittämiseen vain vuoden ajan, kun korviini kantautui iloisia uutisia: minusta tehtiin Parceron kolmas projektipäällikkö.

Millaista aikasi Parcerolla on ollut?

Olen aina ollut innokas kehittämään itseäni, vaikken ole koskaan ollut erityisen hyvä missään (tähän väliin haastattelija haluaa huomauttaa, että tästä muut parcerolaiset ovat tietysti aivan eri mieltä). Olen utelias, mutta kyllästyn nopeasti asioihin, jotka eivät aidosti kiinnosta minua. Parcerolla palikat kuitenkin loksahtivat paikoilleen, ja huomasin, että kaltaiselleni ”prosessiosaajalle” löytyy hyvinkin paikka tässä maailmassa ja jopa tässä toimistossa.

Hieman reilun vuoden aikana olen saanut huomata, kuinka kovia Parcerot ovat haastamaan ja kyseenalaistamaan asioita sekä keskusteluissa että erilaisissa muutostilanteissa. Minulle se on ollut hyvin opettavaista etenkin siksi, ettei minulla ole lainkaan aiempaa kokemusta markkinoinnista. Harjoitteluni ja projektikoordinaattorin työni aikana sainkin toden teolla perustella päätöksiäni ja mielipiteitäni.

Miten roolisi sitten on muuttunut Parcerolla?

Harjoitteluni aikana tärkeimpiin tehtäviini kuului muun muassa sisältöjen suunnittelua ja projektien koordinointia. Hyvin nopeasti sain kuitenkin huomata, että Parcerolla kyllä annetaan vastuuta, mikäli sitä on valmis ottamaan vastaan — ja niin minä sitten pääsinkin tositoimiin hyvin äkkiä. Alkuun olin aina tiiviisti mukana esimerkiksi yksittäisten sisältöjen suunnittelussa mutta nyt fokukseni on lähes kokonaan projektinhallinnassa.

Olen toki edelleen mukana tietyissä sisältö- ja kampanjasuunnitteluissa. Keskityn kuitenkin ensisijaisesti asiakkaan tarpeisiin ja toimistomme yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen. Seuraavaksi olen suunnitellut panostavani isojen kokonaisuuksien hallintaan ja asiakkaan liiketoiminnan parempaan ymmärtämiseen.

Mitkä ovat tärkeimpiä oppeja, jotka ovat tarttuneet Parcerolla mukaasi?

Älä pelkää virheitä!
Parcerolla aloittaessani pidin kehityspäiväkirjaa tekemästäni työstä ja sen herättämistä fiiliksistä. Raapustelin päiväkirjaani myös omat epäonnistumiseni ja onnistumiseni, jotka pyrin käsittelemään niin, että voisin sanoa oppineeni niistä jotakin. Toisin sanoen en pelkää tehdä virheitä, koska parhaimmillaan ne voivat opettaa paremmin kuin mikään muu. Joskus virheet voivat tietysti jännittää ja tuntua pahalta. Niitä ei kuitenkaan ole tehty turhaan, jos niistä vain voi oppia jotain!

Älä koskaan oleta!
Tämä on hyvin yksinkertainen mutta silti yksi tärkeimpiä oppeja, joita olen Parcerolla saanut. Erityiskiitokset tästä opista voin osoittaa Robert ”älä oleta” Lindellille.

Sinusta Parcero?