20.01.2020

Jarkko Toijonen ja Johanna Muukkonen Parceron tiimiin

Parcero

Parcero kasvoi tammikuussa kahdella huippuammattilaisella, kun Jarkko Toijonen astui luovan johtajan saappaisiin ja Johanna Muukkonen asetti projektipäällikön kruunun otsalleen. Samalla yrityksen kokemusvuodet kasvoivat kymmenillä, sillä kumpikin palkatuista on työskennellyt markkinoinnissa liki 20 vuoden ajan.

Parceron uusilla huipuilla 40 vuotta markkinointikokemusta

Johannan matka markkinointiin käynnistyi jo vuosituhannen alussa, minkä ansiosta hän tuo Parcerolle laajaa ymmärrystä markkinoinnista sekä sen keinoista ja kanavista. Lähes 20 vuoden aikana hän on osallistunut niin asiakkuuksien johtamiseen kuin markkinoinnin strategiseen suunnitteluun ja operatiiviseen työhön. Rautaiset taitonsa Johanna on näyttänyt aluemarkkinoinnin ja lukuisten eri toimialojen parissa.

Jarkon työkalupakista taas löytyy kyky tehdä tylsästä kiinnostavaa ja monimutkaisesta helppoa. Kahden vuosikymmenen aikana hän on tehnyt markkinointia toinen silmä tiukasti nykyajassa ja toinen kaukana tulevaisuudessa. Lyömätöntä osaamistaan hän on soveltanut erityisesti maksusovellus Pivon lanseeraamiseen ja vakuutustoimialaan.

Parceron uusi luova johtaja on näyttänyt kykynsä muun muassa Vuoden Huipussa, jonka ulkomainonnan erikoispalkinnon hän voitti vuonna 2016. Voittajan penkin lisäksi hän on pariinkin kertaan istunut myös samaisen kisan tuomarien rivissä.

Johanna Muukkonen ja Jarkko Toijonen

Energinen yrityskulttuuri hurmasi

Johanna kertoo seuranneensa Parceron menoa sivusta jo pidemmän aikaa. Yrityksen monipuolinen asiakaskunta ja positiivinen kehitys vakuuttivat hänet tulevasta työnantajastaan:

”On ollut ilo seurata sitä hienoa kehitystä, joka yrityksellä on ollut. Työntekijät jakavat yhteisen halun kehittyä ja tehdä asioita paremmin.”
– Johanna Muukkonen

Jarkon Parcero hurmasi syvällisellä digiosaamisellaan. Lisäksi toimiston valintaan vaikuttivat toimiston energinen yrityskulttuuri, laaja asiakaskanta ja mahdollisuus kehittää asiakkaita aidosti kiinnostavaa konseptia markkinointitoimistolle. Kumpikin Parceron uusista kasvoista on valmiina auttamaan niin asiakkaita, yritystä kuin työntekijöitä menestymään entistä paremmiksi:

“Otetaan pensselit käteen ja muutetaan maailmaa!”
– Jarkko Toijonen

ihin parcerolle?