30.07.2020

Miten Parcero selvisi uhkaavasta koronakeväästä?

Antti
Jokela

Antti on toinen Parceron perustajista ja sparraa laajasti eri yritysten markkinointijohtoa. Hänen intohimojaan ovat strategia, organisaatiokulttuuri ja johtaminen.

Eletään vuotta 2019. Pitkän kehityskaaren mutkassa olemme juuri päättäneet, että vuodesta 2020 tulee Parceron vuosi – nostamme viimein jalat pöydälle ja kaadamme hienostuneita pieniä kuplia kirkkaisiin laseihin. Lienee sanomattakin selvää, että ensimmäiset pandemiauutiset lannistivat positiivisen tunnelman. Vähintäänkin mielenkiintoisen puolivuotisen jälkeen olen kuitenkin hyvin ylpeä tiimistämme, joka selvisi tilanteesta entistä vahvempana!

Vaikeasta loppuvuodesta kohti vaarallista koronakevättä

Parcerolla jo vuosi 2019 alkoi liiketoiminnan kannalta haastavasti, kun menetimme kerralla pari isoa asiakasta. Tuolloin jouduimme tuijottamaan kylmää totuutta silmiin ja tunnustamaan palveluportfoliomme, markkinointimme ja myyntistrategiamme jääneen kilpailijoista jälkeen.

Päästäksemme pikaisesti takaisin kartalle aloimme tehdä mittavaa sisäistä kehitystyötä, jotta saisimme toimintatapamme, roolituksemme ja laajentumisstrategiamme jälleen ajan tasalle. Koko vuoden 2019 painoimmekin hommia hullun lailla ja vuodenvaihteeseen päästyämme saimme kruunata kovat kuukaudet tekemällä pitkään toivottuja huippurekrytointeja.

Huh, mikä urakka! Alkavan vuoden 2020 oli sitten tarkoitus olla se mukava ja helppo vuosi, jonka aikana korjaamme nopean kehityksen satoa, nostamme jalat pöydälle ja kaadamme kaikille tiimiläisille lasilliset oikein hienostunutta shampanjaa.

TOISIN KÄVI!

Koronan maustama kevät oli meille ja monille muille yrityksille erittäin haastava – sitä todella tunsi olevansa elossa ja yrittäjä!

Vuoden liikevaihtoennusteemme tipahti pahimmillaan 600 000 € tavoitteesta ja myyntikate-ennusteemme dyykkasi melkein 300 000 €. Muuttuneen tilanteen vuoksi jouduimme sopeuttamaan toimintaamme lomauttamalla kaksi osa-aikaista parceroa.

Taloustaantuma ja terveysriskit olivat todella uhkaavia, ja globaalia tilannetta kävimme läpi säännöllisesti koko yrityksen yhteisissä viikkopalavereissa. Henkilökohtaisesti taas ajauduin kriisin alkumetreillä jopa pakonomaiseen uutisten jatkuvaan seuraamiseen.

Onni onnettomuudessa, olimme juuri kokonaisen vuoden ajan harjoitelleet johtamis- ja strategiatyötä sekä haasteiden selättämistä. Ilman vuoden 2019 kenraaliharjoitusta emme varmasti olisi kyenneet koronan iskiessä reagoimaan niin nopeasti kuin nyt kykenimme. “Mikä ei tapa, vahvistaa” – vanha klisee muuttuikin taas todeksi.

Kestävyyttä Parceron itseohjautuvasta kulttuurista ja avoimista arvoista

Olemme pyörittäneet Parceron arkea jo vuosia Turun ja Helsingin välillä hyvin vapain etätyön käytäntein. Koronan pakottamat etäkommunikaation ohjelmistot ja kollaboratiiviset työskentelytavat vaikuttivatkin sisäiseen viestintäämme ja asiakastyöhömme yllättävän vähän. (Etätyön eri tasoista ja omien valmiuksien kehittämisestä kannattaa muuten lukea lisää Liftedin blogista.)

En kuitenkaan puhuisi totta, jos väittäisin meidän selvinneen ilman työtapojemme yllättävää kehitystarvetta. Kevään aikana sovimme yhdessä esimerkiksi sen, että jokainen pitää kameraansa etäpalaverissa päällä koko ajan. Pieni juttuhan tuo päätös oli, mutta vaikutti kommunikaatioomme ja kulttuuriimme hyvin positiivisesti, sillä toisen ihmisten kasvojen näkeminen kommunikoidessa on hyvin keskeistä! Koronan ja pakkoetätyön kipukohtia avasimme myös muun muassa Officevibe-mittauksilla sekä koko firman yhteisillä retroilla – onneksi yhteistyökumppanimme Vincitin blogista löytyi erittäin hyvä kirjoitus isojen retrojen järjestämisen tueksi!

Parceron kulttuuri on vuosien varrella hioutunut yhtenäiseksi yhteisten arvojen ja avoimen kommunikaatiokulttuurin ansiosta. Oman kokemukseni mukaan juuri tästä syystä osasimme etänäkin pitää tiimimme koheesion elossa. Kun koronatilannekin lopulta helpotti, tapasimme toisemme pitkästä aikaa kasvokkain firman kesäpäivillä. Emmekä muuten kaivanneet yhteisen ajanvieton lisäksi sen kummoisempaa agendaa – olimmehan kaivanneet parceroita niin paljon, että puhuttavaa olisi hyvin riittänyt vaikka paljon pidemmäksikin aikaa!

Asiakkaidemme tukena markkinoinnin strategisella sparrauksella

Vaikka New business -putki jäätyi pariksi kuukaudeksi lähes kokonaan, voitimme kevään haastavassa tilanteessa useita uusia asiakkuuksia. Toistaiseksi emme ole menettäneet tilejä, vaikka osa asiakkaistamme kärsiikin koronan vaikutuksista hyvin paljon – budjetin leikkaukset ulottuivat luonnollisesti myös meidän tekemiseen. On todella kurjaa, kun asiakkaan tuttu yhteyshenkilö on lomautettuna ja omat mahdollisuudet vaikuttaa tilanteen kulkuun ovat hyvin rajalliset.

Korona nostatti esiin monissa myös halun auttaa muita. Mieltä lämmittävien esimerkkien innoittamana mekin osallistuimme muutamaan pro bono -projektiin ja rakensimme asiakkaillemme markkinoinnin strategisen sparrauksen työpajan, josta saimme todella hyvää palautetta ja kiitosta. Tätä sparrausta jatkamme edelleen syksyllä – lue ihmeessä lisää hankkeesta Suomen puolesta, mikäli aihe kolahtaa!

Hymyillen kohti syksyä ja omien palveluiden kehittämistä

Vaikean ajan ensimmäiset aallot ovat nyt takana enkä voisi olla ylpeämpi tiimistämme, joka pystyi heti kriisin alussa luomaan realistisen tilannekuvan sekä jatkamaan strategiamme ja palveluportfoliomme kehittämistä. Kehitykseen käymme nyt kiinni entistä tiukemmin yhdessä advisory boardimme ja yhteistyökumppanimme Protoomon kanssa. Olen hyvin innoissani Business Finlandin koronatukeakin saaneesta kehitysprojektista, jonka ansiosta pääsemme käsiksi aitoon asiakasymmärrykseen sekä kehittämään toimintaamme asiakaslähtöisemmin. Kova tavoitteemme onkin kehittyä suomalaisen markkinointikentän edelläkävijöiksi.

Lähdemme siis syksyyn hyvillä mielin. Mielialaa nostattaa bisneksen sujuminen ja edelleen kohtuullisen hyvässä vireessä pyörivä Suomen talous – vaikka globaalille taivaalle piirtyykin synkkiä pilviä ja kotimaamme pitkän aikavälin kilpailukyky on kyseenalainen. Setelikone laulaa kuitenkin edelleen ja bileet jatkuvat läpi länsimaiden. Merkittävin syy omaan hymyyni on kuitenkin mainio tiimi ja loistavat asiakkaat, joiden kanssa on ihana tehdä töitä – etenkin nyt, kun olemme pitkän karanteenin jälkeen päässeet välillä näkemään toisiamme jopa kasvokkain. Tiheää käsienpesua unohtamatta tietenkin!