13.05.2024

Okartek valitsi Parceron markkinoinnin kumppaniksi

Parcero

Kokonaisvaltainen markkinointikumppanuus

Muovituotteiden sopimusvalmistaja Okartek Oy on valinnut Parceron kokonaisvaltaiseksi markkinoinnin kumppaniksi. Yhteistyön tavoitteena on yhtenäistää Okartekin brändiä ja vahvistaa Okartekin myyntiä sekä Suomessa että kansainvälisessä markkinassa kasvustrategiaa tukien. Jatkossa markkinoinnin painopiste siirtyykin yhä enemmän kansainvälisiin markkinoinnin toimenpiteisiin. Okartek avaa Kaarinaan vuonna 2025 uuden tehtaan, joka tukee Okartekin kasvutavoitteita. 

– Nykyisen kasvustrategian tukemiseen etenkin ulkomailla tarvitaan huipputasoisia markkinoinnin toimenpiteitä, Okartekin myyntijohtaja Sami Varjonen korostaa.

Varjonen kiittelee erityisesti Parceron erinomaista asiakkuuden ja projektien johtamista. Vastaukset saadaan pikaisesti ja tarvittaessa kiireisiin tehtäviin reagoidaan nopeasti. Lisäksi työn laatu ja innovatiivisuus ovat kiitettäviä. Luovista toteutuksista Varjoselle mieleen on jäänyt etenkin Agritechnica-messuosastolle suunniteltu tekoälyllä toteutettu hahmo, joka kulkee työnimellä Mörkö

Parceron projekti- ja asiakkuusjohtaja Emilia Stenholm (kuvassa toinen oikealta) nostaa tulosten ja yhteistyön toimivuuden kannalta tärkeimmäksi tekijäksi sen, että markkinoinnin suunnittelua ja siihen liittyviä päätöksiä tehdään hallitusti yhdessä myyntijohtajan, asiakaspalvelupäällikkö Juho-Jari Laineen (kuvassa keskellä) sekä toimitusjohtaja Jari Mäenrannan kanssa koko Okartekin liiketoimintaa tukien. Työn etenemistä ja tuloksellisuutta seurataan OKR-mallia (Objectives & Key Results) hyödyntäen.

Tuloksia ja kansainvälistä kasvua SEOn avulla

Erinomaisia tuloksia on saavutettu jo mm. SEOn avulla. Okartekin sijoitukset tärkeimmillä palveluihin liittyvillä hakutermeillä ovat nousseet jopa 55-70 sijaa hakutuloksissa ylöspäin. SEO-kehityksellä on parannettu Okartekin näkyvyyttä paljon aiempaan verraten. Parantuneella hakukonenäkyvyydellä tavoitellaan uusia yleisöjä, joille Okartek ei nimenä ole vielä tuttu. Tarkoituksena onkin parantaa Okartekin mielikuvaa toimialansa kärkiasiantuntijana. Hyvän pohjan rakentaminen Suomen markkinassa raivaa tietä myös uusille markkina-alueille lähtiessä. 

Odotukset markkinoinnin suhteen ovat korkealla. Yhteistyö on käynnistynyt ketterästi ja olemmekin tehneet paljon pohjatyötä Okartekin brändin vahvistamiseksi, Laine toteaa.

Parcero on osoittautunut meille sopivaksi kumppaniksi, jonka kanssa arvot ja ammattimainen tekeminen kohtaavat. Välillä mietin pitääkö huolestua, kun yhdessä tekeminen on hauskaa. Todellakin parcerot ovat ne markkinoinnin hyvät tyypit, ystävät eli parcerot. Arvostan sitä, että asiakasta kuunnellaan ja haastetaan, lisäksi tekeminen on laadukasta, Laine päättää.

Okartek on kuulunut Etola-yhtiöihin vuodesta 2005. Yrityksen liikevaihto vuonna 2023 oli 18,5 milj. euroa ja yrityksessä työskentelee noin 100 henkilöä. Okartek on kannattava, kasvava, kotimainen ja vakavarainen yritys.

Etsitkö markkinoinnin kumppania?