
Parcero
Kulttuuri – 02.07.2019
Kun vuosi 2019 oli ehtinyt vanhentua vasta päivän, saavuimme me PCR Academyn uudet harjoittelijat Parceron Turun toimistolle.
Olimme kaikki tulossa työskentelemään ensimmäistä kertaa markkinointitoimistoon, emmekä vielä täysin tienneet, mitä odottaa. Olimme kuitenkin innoissamme aloittamassa puolen vuoden mittaista harjoittelujaksoamme. Nyt, kuusi kuukautta myöhemmin, olemme paljon viisaampia sen suhteen, mitä tarkoittaa markkinointitoimistossa työskenteleminen.
Tässä blogitekstissä kerromme työtehtävistämme, oppimistamme asioista ja suosikkiprojekteistamme. Lopusta voit myös lukea meidän kootut vinkkimme markkinointitoimistossa työskentelyyn.

Annika,
visuaalisen suunnittelun harjoittelija
Harjoittelun aikana pääsin suunnittelemaan ja tuottamaan visuaalisen puolen sisältöjä eri asiakkuuksissa. Olen kehittänyt erityisesti Photoshop-taitojani ja oppinut suunnittelemaan kuvauksia itsenäisesti.
Koen oppineeni myös paljon kommunikoidessani muiden ihmisten kanssa, vaikka en vielä täysin tiedä, mitä nämä opit ovat olleet.
Saana,
visuaalisen suunnittelun harjoittelija
Harjoittelussa olen päässyt ideoimaan, suunnittelemaan ja toteuttamaan asiakassisältöjä päävisun kanssa ja itsenäisesti sekä harjoittelemaan videokuvaamista ja -editointia oman kiinnostukseni pohjalta. Olen myös tehnyt paljon graafista materiaalia tapahtumatuotannon puolelle.
Olen oppinut paljon itsestäni ja omista vahvuuksistani sekä saanut suunnan muotoilijana ja visuaalisena suunnittelijana. Tavoitteenani oli oppia teknistä taitoa valokuvaamiseen ja studiokuvaamiseen. Nyt olen paljon itsevarmempi studiossa ja osaan toteuttaa kuvauspäivän alusta loppuun saakka itsenäisesti.
”Suosikkiprojektini” on ollut Kavli. Juuri siinä olen oppinut paljon ja päässyt asiakkuuteen sisään todella hyvin. Kuvauspäivät ovat aina olleet kivoja yhdessä Visual Designer Anna Z:n kanssa.
Matleena,
markkinointistrategian ja tapahtumatuotannon harjoittelija
Harjoittelussa pääsin mukaan tapahtumien kaikkiin vaiheisiin tapahtumakonseptien ja markkinointikampanjoiden suunnittelusta tapahtumien tuotantoon asti. Sen lisäksi olen ollut mukana Parceron strategisessa suunnittelussa, jossa olen päässyt tekemään muun muassa brändi- ja kilpailijakartoituksia.
Tapahtuma-alalla on pideltävä useita lankoja samanaikaisesti käsissä ja sopeuduttava nopeasti muuttuviin tilanteisiin, joten paineensietokykyni on kehittynyt kevään aikana. Olen myös oppinut kommunikoimaan tiimin, asiakkaiden ja alihankkijoiden kanssa.
Vincitin Redcell Business Odyssey oli ehdottomasti kevään mieleenpainuvin tapahtuma. Siellä oli aikamatkailua, maailmanpyörä, avaruusmusiikkia ja filosofi Esa Saarinen. Ne tekivät tapahtumasta ainutlaatuisen, ja tunnelma oli mahtava.
Hanna,
copywriter-harjoittelija
Harjoittelun aikana suunnittelin ja kirjoitin tiimin kanssa ja itsenäisesti erilaisia markkinointisisältöjä, kuten somecopyja, blogitekstejä, tiedotteita ja tapahtumamainoksia. Olenkin kehittynyt kirjoittajana ja oppinut sulautumaan paremmin eri brändien äänensävyihin ja tyyliin. Olen myös auttanut tekstinhuollollisissa asioissa ja muissa tehtävissä, kuten presentaatioiden kasaamisessa ja taustatyön tekemisessä.
Minulle mielenkiintoisimpia projekteja ovat olleet kesäkampanjat, joiden suunnittelusta ja toteutuksesta sain ottaa aiempaa enemmän vastuuta. On ollut hauska päästä perehtymään asiakkuuksiin, suunnittelemaan ja tuottamaan.
Jenny
sisältöstrategian ja mainonnan harjoittelija
Harjoittelussa pääsin valmistelemaan sisältöstrategia-workshopeja, tekemään presentaatioita sekä avustamaan sisältöstrategian tuotteistamisessa ja kampanjasuunnittelussa. Siirryin myöhemmin omasta mielenkiinnostani mainonnan tiimiin opettelemaan Facebook ja Google Ads -mainontaa. Sen lisäksi olen avustanut Parceron sisäisen markkinoinnin kehittämisessä, esimerkiksi blogijulkaisujen ja uutiskirjeiden kehittämisen myötä.
Suosikkiprojektini oli Kauppakeskus Myllyn kevätmuotikampanja. Se oli hieno ison budjetin kampanja, jota oli mukava päästä suunnittelemaan ja toteuttamaan. Pääsin myöhemmin myös tekemään kampanjan mainontaa ja mainonnan loppuraporttia, mistä pidin erityisesti.
Kristina
projektinhallinnan harjoittelija
Työtehtäväni ovat olleet kirjavat ja olen päässyt maistamaan proikkarin elämää oikein kunnolla aina asiakastapaamisista tarjousten tekemiseen, resursointiin ja suunnitteluun. Tehtäväni on ollut varmistaa, että tiimillä on kaikki tarvittava töiden etenemiseksi.
Olen päässyt mukaan erilaisiin projekteihin, kuten tapahtumamarkkinointiin ja taktisiin mainoskampanjoihin, joten tiedot ja taidot ovat karttuneet laajasti. Olen saanut myös hyviä oppeja etenkin proikkarikollegoiltani esimerkiksi siitä kuinka olisi tärkeää keskittyä ratkaisukeskeisyyteen ongelmakeskeisyyden sijaan.
Myös minun suosikkiprojektini on ollut Kauppakeskus Myllyn kevätmuotikampanja. Oli ainutlaatuista nähdä kuinka rakennetaan suhteellisen suuren budjetin kampanja ensimmäisen tarjouksen lähettämisestä aina kampanjan jalkautukseen asti.
PARCERON HARJOITTELIJOIDEN VIISI VINKKIÄ MARKKINOINTITOIMISTOSSA TYÖSKENTELYYN:
- Uskalla tuoda villeimmätkin ideat esiin – niitä nimittäin tarvitaan.
- Varaudu yllättäviin tilanteisiin ja muutoksiin – markkinointiala elää ja muuttuu nopeasti.
- Ole oma itsesi.
- Aina kannattaa kysyä.
- Älä oleta.
Kaikkien näiden oppien jälkeenkin harjoittelussa parasta on ollut tutustuminen Parceron hauskoihin, fiksuihin ja nokkeliin ihmisiin! Tavataan taas!