
Parcero
Ajankohtaista, Digimarkkinointi – 20.12.2018
Parcero on jo vuosia ollut sosiaalisen median mainonnan kärkitoimistoja Suomessa, ja jo tovin olemme olleet myös Google-mainonnan aallonharjalla. Nyt olemme laajentaneet mainonnan kanavavalikoimaamme ohjelmalliseen ostamiseen.
Mitä ohjelmallinen ostaminen on?
Ohjelmallinen ostaminen tarkoittaa digitaalisessa markkinoinnissa kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että voimme ostaa mainospaikkoja laajasta katraasta internetsivuja. Mainospaikat ovat joko kuva- tai videobannereita eri nettisivuilla. Kaikissa bannereissa voi olla liikkuvia elementtejä, sillä ne ovat esimerkiksi HTML5-bannereita. Liikenteen ohjaaminen bannerista asiakkaan omille verkkosivuille on mahdollista, mutta bannereista saadaan mitattua muutakin dataa, kuten sitä, miten pitkään käyttäjä on katsonut banneria.
Käytössämme on ohjelmallisen ostamisen alusta Adform, jonka avulla voimme ostaa mainospaikkoja lähes miltä tahansa nettisivulta. Näyt siellä, missä asiakkaasi ovat. Tällöin mainonnan teho on kaikista suurin ja saamme luotua eniten arvoa. Mainospaikkoja voi ostaa muun muassa Sanoman ja Alman verkostoista. Esimerkiksi Helsingin Sanomat, Iltalehti, Tori.fi sekä Talouselämä.

Adform ohjelmallisen ostamisen työkaluna
Adformin kauneus on paitsi mainospaikkojen ostamisessa ympäri nettiä, myös eri mainosalustojen tuottaman datan yhdistelemisessä. Adform toimii puolueettomana kanava, jos halutaan yhdistää kaikkien digikanavien data samaan paikkaa ja seurata kanavien roolia ostopolussa. Saamme yhdistettyä Adformiin esimerkiksi sosiaalisen median ja hakusanamainonnan tuottamaa dataa. Näin näemme, mikä kanava tuottaa eniten ja parhaita tuloksia ja saamme tuotettua asiakasyrityksillemme enemmän arvoa samalla rahalla.
Display-mainonnan kohdentaminen
Adformissa on sisäänrakennettuna mahdollisuus ostaa kohdennusdataa ulkopuolisilta datan tuottajilta. Tällä tavalla meidän on mahdollista kohdentaa mainontaa nettisivuilla esimerkiksi kiinnostuksen kohteiden perusteella, esimerkiksi bisneksestä kiinnostuneille tai autoista kiinnostuneille. Tämän ohella voimme pakottaa mainonnan näkymään vain esimerkiksi jollain tietyllä sivustoilla, kuten nettiauto.com:ssa. Myös uudelleenmarkkinointi, eli retargeting, on mahdollista Adformin kautta.