Blogi

Miksi maksaa 2000 € seminaarista, kun luet saman blogeista 2 tunnissa?

By 13.10.2017 lokakuu 17th, 2017 No Comments

Ensimmäinen ulkomaan seminaari takana. #inbound17 on HubSpotin järjestämä tapahtuma, jossa oli tänä vuonna 21 400 osallistujaa. Olin innokkaasti rakentanut seminaarin ohjelma käytännön vinkkien saamisen ympärille. Tässä esimerkki sessiosta, johon olin ilmoittautunut: ”Näillä neljällä vinkillä saat räjähtävän onnistumisen LinkedInissä”.

Olin pettynyt, kun saamani vinkit olivat muun muassa, että muista käyttää kuvia ja kirjoita yli 3000 sanan artikkeleja. Tiesin nämä asiat, vaikka en ole LinkedIniä aktiivisesti käyttänyt. Itse luen säännöllisesti digitaalisen liiketoimintaan liittyviä artikkeleja, joten ohi mennen tulee oppineeksi paljon asioita. Parin ekan session aikana päätin, että digimainonnan vinkit lukee nopeammin blogeista. Siispä päätin keskittyä asiaan, jota harvemmin netistä lukemalla saa – inspiraatioon. Tällaisia asioita pohdin viikon aikana:

inbound2017seminaari


1) Intohimon ja työn pitää kohdata, jotta voi olla onnellinen ja menestyä työssä.

Olen viimeisen vuoden aikana miettinyt paljon työelämän mahdollisuuksia, koska nykyään vaihtoehtoja on tarjolla lähes rajattomasti. Ennen oli helppoa olla maajussin poika, koska oma tulevaisuuden työ oli jo syntymästä asti määrätty. Jäin messujen jälkeen todella pohtimaan tätä ajatusta intohimosta. Olen todennut oppimisen ilon olevan yksi intohimoni. Lisäksi olen todella päättäväinen uusien asioiden saavuttamisessa. Ajatus tulevaisuuden töistä on nyt rakennettu oppimisen ympärille.

2) Lopeta optimointi, katso isoa kuvaa!

Google-johtajan sanomaa: ”Optimoimalla saavutetaan 5 % parannuksia, kun sen sijaan pitäisi pohtia, miten asiat kasvatetaan 10-kertaisiksi.” Tämä on hyvä ajatusmaailma, jota ei tule tulkita sanasta sanaan. Haasteena on kokonaisuuden hahmottaminen. Esimerkiksi omaa elämää ei voi katsoa vain työn kannalta. Kokonaisuutta tulee lähteä rakentamaan palikoista, jotka ovat sinulle tärkeitä kuten ihmiset, urheilu ja työ.

3) Ole rohkea, älä pelkää, mene epämukavuusalueelle

Tänne messuille tuleminen jännitti itseäni kovasti. Mietin, miten selviän sosiaalisten amerikkalaisten keskellä. Tänne tullessa avasin Twitterin ja järjestin itselleni tapaamisen muiden messukävijöiden kanssa, jotka olivat tulossa yksin. Tämä vaati itseltä rohkeutta. Lisäksi omien ajatusten jakamisen aloittaminen Twitterissä jännitti kovasti. Ennen olen pitänyt Twitteriä ainoastaan omana muistilistana, jonne tallennan omat muistiinpanot. Olen saanut tämän viikon aikana paljon rohkeutta!

4) Suomalainen kulttuuri ei kannusta epäonnistumiseen, kokeiluihin tai asioiden yrittämiseen ilman pelkoa.

Esimerkki 1: suomalaiset ovat yksi maailman parhaista ei-natiiveista englannin puhujista. Olen huomannut tämän ulkomaan matkoillani, esimerkiksi vaihto-oppilasvuosi Irlannissa oli hyvä muistutus suomalaisten kielitaidosta. Silti emme uskalla avata suutamme, koska pelkäämme, mitä muut ajattelevat. ”Eihän tätä rallienglantia nyt uskalla puhua toisten suomalaisten kuullen.”

Esimerkki 2: nyt on alkamassa itselle viides vuosi verkkokaupan digimarkkinoinnin parissa. Olen oppinut paljon – vastannut hakukoneoptimoinnista, johtanut sisältömarkkinointitiimiä, tehnyt Facebook-markkinointia, laatinut strategiaa ja perustellut lisäbudjettia konsernijohdolta. Myyntitavoitteisiin on päästy vuosi toisensa jälkeen. Innostavinta on vuosittaisen kasvun tavoittelu, koska koen sen itseään vastaan kilpailuna – joka vuosi on tehtävä jotain paremmin kuin edellisenä vuonna. Kaikesta huolimatta jännitän avata suutani täällä sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi koskien Facebook-mainontaa. Pelkään, etten ole tarpeeksi hyvä – paras siinä mitä teen.

En tiedä kokevatko muut samoin suomalaista kulttuuria kohtaan. Ehkä tämä koskee vain piiriä, jossa itse pyörin. #inbound17-messuilla kuulin odottamattoman lauseen yhdeltä Piilaakson Startup-yrittäjältä: ”Piilaaksossa on kulttuuri, jossa omia epäonnistumisia pelätään, koska tällöin ei ole menestynyt.”

Jokatapauksessa, huikea reissu kaikin puolin. Näiden henkilökohtaisten ajatusten lisäksi olen saanut paljon ideoita liiketoiminnan kasvattamiseen. Ehdottamasti ROI-positiivinen investointi pitkällä aikavälillä.

Kiitos Parcero, että ehdotitte tätä reissua!

SaveSave

tommi salenius

KIRJOITTAJASTA

Tommia ajaa eteenpäin uteliaisuus oppia koko ajan uutta. Tommin ensimmäinen kosketus digimarkkinointiin oli vuonna 2013, ja siitä lähtien hän ei ole tältä tieltä poikennut. Mediatilaa on tullut käytettyä yli 1 M € – tänä aikana on tehty virheitä, oltu pohjalla ja noustu ylös feenikslinnun lailla. Jos Tommin ajatukset kiinnostavat, seuraa häntä LinkedInissä ja Twitterissä!

Parcero on Suomen nopeimmin kasvavia sisältömarkkinointitoimistoja ja kuluttajavaikuttamisen edelläkävijä. Luomme sisältöjä, jotka vastaavat kohdekuluttajien arvoja ja joiden parissa he viihtyvät. Tavoitamme brändeille tärkeät kuluttajaryhmät kustannustehokkaasti viestinnällä, joka syventää brändisuhdetta ja tarjoaa virikkeen toimintaan!

SaveSave

Tilaa kasvumarkkinoinnin vinkit suoraan sähköpostiisi!

Liity Parceron ystäväksi ja vastaanota arvokasta tietoa sisältömarkkinoinnin ja digitaalisen kasvumarkkinoinnin saralla. 

Kiitos liittymisestäsi! Saat meiltä sähköpostia tuota pikaa.