Antti
Jokela
Antti on toinen Parceron perustajista ja sparraa laajasti eri yritysten markkinointijohtoa. Hänen intohimojaan ovat strategia, organisaatiokulttuuri ja johtaminen.
Ajankohtaista, Digimarkkinointi – 16.06.2023
Mainosähky vaivaa kuluttajia ja algoritmit hoitavat digitaalisen mainonnan suunnittelijan työt. Mihin suuntaan digimarkkinointi on menossa? Tulevaisuuteen katsominen on vaikeaa, mutta tarkastelemalla isompaa ja kilpaillumpaa USA:n markkinaa, voi aavistella mitä on oletettavasti edessä myös pienemmällä Suomen pelikentällä.
Saimme mahdollisuuden haastatella Markus Karjalaista, joka on tehnyt menestyksekkäästi digitaalista markkinointia ja myyntiä USA:n erittäin kilpailluilla kuluttajamarkkinoilla. Haastattelu paljasti selvän puutteen Suomen digimarkkinointikentän yleisessä osaamisessa.
Markus oli mukana perustamassa Four Sigmatic -elintarvikebrändiä vuonna 2012 ja lanseeraamassa brändiä USA:han vuonna 2015. Yritys kasvoi pelkästään online-myynnillä ja liikevaihto liikkuu useissa kymmenissä miljoonissa dollareissa. Tällä hetkellä Berliinissä asuva Markus johtaa kasvua juuri 10M€ rahoituskierroksen nostaneessa Elo-nimisessä, kolmen suomalaisen San Franciscossa perustamassa start-upissa.
MARKKINOIJAN TYÖTÄ vaikeuttaa Kilpailu huomiosta
Viimeisen kymmenen vuoden aikana digitaalisen mainonnan tekeminen on muuttunut hurjaa vauhtia. Markus kertoo kasvumarkkinoinnin muutoksesta:
“Alkuaikoina riitti suurin piirtein kun laittoi mainokset päälle Facebookissa. Sittemmin [USA:ssa] kuluttajabrändien kasvu on ollut räjähdysmäinen, koska on ollut niin helppoa lanseerata brändejä ja tuotteita verkossa. Mainosten ostaminen META:ssa on helppoa, koska mainosalustan oma algoritmi avustaa niin paljon.”
Lukuisten kuluttajabrändien tekemän markkinoinnin takia mainosväsymys iskee kuluttajille yhä nopeammin, ja markkinoijan on yhä vaikeampi erottua tuhansien viestien tulvasta. Ratkaisevaa on mainosten luova sisältö, ja niitä täytyy vaihtaa huomattavasti useammin.
Jopa hiukan vaiettu totuus on, että mainosalustojen omat kohdennusalgoritmit alkavat olla niin hyviä, että digitaalisen mainonnan suunnittelija ei enää itse optimoi parhaita yleisöjä ja mainonnan näyttämistä niille, vaan sen tekee algoritmi.
Jos digimainonnan suunnittelija ei ole kiinnostunut luovasta eikä osaa johtaa myös luovaa tiimiä, hänestä ei ole hirveästi hyötyä asiakkaan tilille. Pelkkä numeroiden hiominen ei tuo enää lisäarvoa.
Markus Karjalainen
Millä sitten pärjää kilpailijoitaan paremmin?
“Yhdysvalloissa tällä hetkellä performanssimainontaa menestyksekkäästi tekevät toimistot panostavat luovuuteen. Siinä missä toimistot ennen lupasivat optimoida mainokset näkymään parhaille yleisöille, keskittyvät kärkitoimistot nykyään digimainonnan strategian tekemiseen ja luoviin jalkautuksiin”, kertoo Karjalainen. Lopuksi hän lataa kovat piippuun: “Jos digimainonnan suunnittelija ei ole kiinnostunut luovasta eikä osaa johtaa myös luovaa tiimiä, hänestä ei ole hirveästi hyötyä asiakkaan tilille. Pelkkä numeroiden hiominen ei tuo enää lisäarvoa.”
Myös brändäävä mainonta on alkanut taas saada enemmän sille kuuluvaa arvostusta vuosikymmenen jatkuneen taktisen performanssi-painotuksen jälkeen. Yksi syy tähän on yksityisyydensuojan kasvu ja evästeiden poistuminen, mitkä heikentävät performanssimainonnan mittaamista.
Vinkit tehokkaan mainonnan tekemiseen käytännössä
“Kaikki lähtee bränditasolta, brändin täytyy olla riittävän hyvässä kunnossa. Tämän lisäksi taktisten mainosten täytyy toimia tosi hyvin. Niitä luodessa ja optimoidessa on tasapainoteltava sen kanssa, että pysyy brändille uskollisena ja toisaalta, että luova sopii alustalle, että taktiset myyntikulmat ovat viimeisen päälle hiotut ja visualiikka on kiinnostava. Kulttuurikonteksti toki vaikuttaa myös ja kaikkia USA:n oppeja, kuten esimerkiksi todella aggressiivisia direct response -tyyppisiä mainoksia ei voi suoraan siirtää vanhalle mantereelle,” Markus toteaa.
Kun katsomme Suomen toimistokenttää on pakko todeta, että tulemme todellakin jäljessä. Suomessa elää edelleenkin vahvana jako luoviin ja digitaalisen markkinoinnin toimistoihin. Suurimmista digitaalista markkinointia tekevistä toimistoista kukaan ei tarjoa luovia ratkaisuja uskottavasti, mutta muutamia haastajia löytyy kentältä. Tavallaan tämä on ymmärrettävää, koska erilaisten, luovien ja analyyttisten ihmisten yhteistyö vaatii paljon johtamista. Lisäksi toimiston profiili monesti määrittää sen millaisia työntekijöitä ja asiakkaita se onnistuu houkuttelemaan. Asiakkaiden päissä elää edelleen vahva jako erilaisista toimistoista, ja ihmiset haluavat sijoittaa asioita aina johonkin laareihin, jotta hahmottaisivat maailmaa helpommin.
Parcero yhdistänyt luovuuden ja datan jo vuodesta 2017
Me Parcerolla olemme kulkeneet vastavirtaan jo vuodesta 2017, jolloin lähdimme rakentamaan luovan ja sisältötiimin oheen digitaalisen markkinoinnin tiimiä. Panostamalla vuosien ajan johtamiseen ja kulttuuriin, olemme saaneet tämän synergian toimimaan. Kun fiksu digimarkkinoinnin suunnittelija istuu tasavertaisena samassa pöydässä luovien kanssa, syntyy poikkeuksellista lisäarvoa. Olemme määritelleet itsemme luovaksi kasvumarkkinointitoimistoksi ja pystyneet tuottamaan toimintatavallamme asiakkaillemme poikkeuksellisen hyviä tuloksia. Kiinnostavien mainosluovien lisäksi suunnittelemme kokonaisia brändejä, joista asiakas hyötyy erittäin paljon kun sama tiimi jalkauttaa ideat bränditasolta taktisiin mainoksiin. Digitaalisten medioiden ja analytiikan lisäksi tarjoamme myös perinteisen median suunnittelun.