Parcero
Ajankohtaista – 01.09.2023
Turussa ja Helsingissä vaikuttava luova kasvumarkkinointitoimisto Parcero otti kesän kynnyksellä merkittäviä kasvuaskeleita uuden osakkaan ja luovan johtajan avulla. Parceron missio on panostaa luovuuteen ja lisätä alan avoimuutta.
Parcerolla vuodesta 2020 työskennellyt Project Director Johanna Muukkonen on nyt yhtiön neljäs osakas. 20-vuotinen kokemus takataskussaan Muukkosen houkutteli Parcerolle aikoinaan ketterät toimintatavat ja moderni johtamistapa.
Myös Parceron luova lihas vahvistui keväällä uudella copytaustaisella luovalla johtajalla, paluumuuttaja Anna-Mari Taipaluksella. Annu on kartuttanut kokemusta media-alalta ja useammasta markkinointitoimistosta, viimeisimpänä Nitrolta. Mutta mitkä kolme asiaa tekevät Parcerosta unelmien työpaikan?
Upeat asiakkaat ja vaikuttavat työt
Johanna: “Me olemme onnellisia asiakkaistamme ja ylpeitä heille tekemästämme työstä. Meillä on osaamista yhdistää brändin kehittäminen ja taktinen markkinointi, ja toteuttaa markkinointia suunnittelusta digitaalisen markkinoinnin operatiiviseen toteuttamiseen. Laaja-alaisissa tiimeissä työskentely on erittäin mielenkiintoista ja kehittävää, myös asiakkaidemme mielestä.”
Annu: “Olen iloinen kaikista toimistoista joissa olen työskennellyt, tämä ala on täynnä ihania ihmisiä. Parcero on erityisen taidokas siinä, että jokainen saa olla oma itsensä, siten syntyy hienoja juttuja. Parcerolla inhimillisyys on tärkeää. Kuuntelemme asiakkaitamme, mutta uskallamme osoittaa ammattitaitomme kertomalla rohkeasti mikä toimii ja mikä ei. Avoin kommunikaatio on meille tärkeä asia. Haluamme, että kaikilla on hyvä olla.”
Henkilöstön hyvinvointi on etusijalla
Annu: “Parcerolla vastuullisuus kumpuaa ihmisten kunnioittamisesta ja johtamisen poikkeuksellisesta läpinäkyvyydestä. Kaikesta voidaan puhua ja puhutaankin. Yksilökeskusteluja on paljon, täällä arvostetaan jokaista työntekijää. Yrityksen johtamiskulttuuri perustuu tunnettuun OKR-malliin. Sen avulla omankin työni tekeminen helpottuu, koska kehitettävien asioiden määrä rajataan tietoisesti ja etenemistä seurataan systemaattisesti. Käytämme samaa mallia myös asiakkaiden kanssa, jolloin kehittämisen fokus pysyy kirkkaana.”
Johanna: “Työpaikan henkeä ja työssä jaksamista tuetaan Parcerolla monin eri tavoin. Oma työni keskittyy prosessien, työtapojen ja menetelmien kehittämiseen ja olemme onnistuneet luomaan toimivat tavat tehdä töitä joustavasti, ajasta ja paikasta riippumatta. Parceroilla on paljon kompetenssia ja korkea työmoraali, kaikilla on terve halu kasvaa ja kehittyä, joten kaikenlainen jousto töiden toteuttamiseksi halutaan tarjota. Monialaiset tiimit – digi, luova ja proikkaritiimi – käyvät jatkuvaa keskustelua ja tekevät töitä yhdessä.“
Luovuuden vaaliminen
Annu: “Parcero on luonut omintakeisia tapoja luovuuden kehittämiseen. On ollut äärimmäisen innostavaa päästä osaksi rohkeaa ajattelumaailmaa, johon oikeasti satsataan ajallisesti ja tiimirajoja rikkoen. Myös turvallisella ilmapiirillä on valtava merkitys. Parcero on poikkeuksellinen myös siinä.”
Johanna: “Luovuus on meille ja asiakkaillemme elinehto ja avain onnistuneisiin markkinoinnin tuloksiin. Annuun ja hänen pidättelemättömään luovuuteensa tiesimme voivamme luottaa. Olemme luoneet luovuuden johtamiseen prosessin, sillä uskomme vahvasti luovuuden lisäksi myös vahvaan prosessiohjaukseen ja systemaattisuuteen. Osakkuus tällaisessa toimistossa tuntuu etuoikeutetulta ja suurelta kunnialta.”
Lisätiedot:
Heikki Kyllönen
vt toimitusjohtaja, osakas
p. 044 085 6268
heikki.kyllonen@parcero.fi
Parcero on vuonna 2012 perustettu luova kasvumarkkinointitoimisto. Tarjoamme 30 markkinoinnin ja mainonnan ammattilaisen voimin strategiseen ymmärrykseen pohjautuvaa, tunteita herättävää markkinointiviestintää, jonka vaikuttavuuden todennamme aina datalla. Asiakkaitamme ovat muun muassa Tupla, Karjala, Fennia, Fonum, PAM, Ruokavirasto, Marli Juissi, Valokuitunen, Talliosake ja Den Finland.